torstai 1. marraskuuta 2012

MOVEMBER!

Marraskuu on miesten kuukausi. Marraskuussa on MOVEMBER!! Mikä ihana tekosyy kasvattaa viikset. Siis karu totuushan on se, että viikset näyttävät useimmilla miehillä ällöttävältä. Silti kaikki miehet haluavat salaa sellaiset kasvattaa! Onneksi olkoon! Nyt voit kasvattaa viikset, ja vielä hyväntekeväisyyden nimissä!

Totta kai meidänkin on Laurin kanssa kasvatettava viikset Movemberin hengessä. Tänään lähdettiin puhtaalta pöydältä ja aamulla ajeltiin ylähuuli. Ikävää on vain se, ettei meillä oikeen tahdo viikset kasvaa. Toivotaan kuitenkin, että marraskuun lopulla sitten nenän alla koristaisi edes jonkinsortin pensselit. Kuvia kehityksestä on luvassa!

Muutama sana myös kuluvasta viikosta. Eilen oli siis päihteettömän viikon kovin haaste, saunailta. Ilta sujui loppujen lopuksi tosi hyvin, eikä vesilinjalla oleminen tuottanut pienintäkään ongelmaa. Myös jokaiseen saunailtaan kuuluva pakollinen viuhahdus suoritettiin kunnialla. Paljon löytyi uusia tuttuja, kun Lappeenrannan tutalaiset olivat saunomisessa mukana. Se tuli ainakin huomattua, että L-rantalaiset osaa bilettää. Vesilinjalla ollessa myöskin kotiintulo aikaistui parilla tunnilla, jolloin ei tämän aamun fysiikanluennotkaan tuottaneet mitään ongelmia!

Sitten pakolliseen osioon eli Laurin dissaukseen:  En nyt haluais kehuskella yhtään, mutta oltiin tossa Laurin kanssa tänään taas sulkapalloa pelaamassa. Enkä nyt halua paljastaa mitään siitä, että kuka voitti ja kuka hävis, koska Laurille tulis ehkä paha mieli. Mutta sanotaanko nyt vaikka näin että mä en ainakaan hävinny! : ) Ja taisinpa yhden olusenkin itselleni sieltä lunastaa.

Ja lopuksi tähän vielä tämmönen huumoripläjäys. Elikkäs tämän viikon nettilöytö, joka mielestämme kiteyttää hyvin jokaisen miehen toiminnan suunnan parisuhteissa:

Pisteet kotiin - ohjeita miehille

YKSINKERTAISET ASIAT:
Petaat sängyn (+1)
Petaat sängyn, mutta unohdat laittaa koristetyynyt (0)
Laitat vain päiväpeitteen, petaamatta (-1)
Jätät WC-istuimen renkaan ylös (-5)
Vaihdat WC-paperirullan kun vanha on loppu (0)
Kun KAIKKI WC-paperi on loppu, käytät hänen Savettejaan (-1)
Kun Savetit ovat loppu, käytät toista kylpyhuonetta (-2)
Menet kauppaan ostamaan siteitä (+5)
lumipyryssä (+8)
mutta palaat mukanasi kolme kaveria ja koppa kaljaa (-15)
Tutkit yöllä "jonkun kummallisen äänen" (0)
Tutkit yöllä "jonkun kummallisen äänen", mutta se ei ollutkaan mitään (0)
Tutkit yöllä "jonkun kummallisen äänen" ja se oli jotain (+5)
Annat tunkeutujalle kyytiä (+10)
mutta se olikin hänen kissansa (-10)

JUHLAT:
Olet hänen kanssaan koko illan (0)
Jätät hänet hetkeksi ottaaksesi drinkin vanhan opiskelijakaverin kanssa, jota et ole nähnyt pitkään aikaan (-2)
jonka nimi on Liisa (-6)
Liisa on tanssija (-10)
Liisalla on silikonit (-17)

SYNTYMÄPÄIVÄ:
Viet hänet ulos syömään (0)
Viet hänet ulos syömään paikkaan, jossa ei ole telkkaria baarissa (+2)
Olihan siellä sittenkin telkkari (-2)
Ravintolassa on Syö-niin-paljon-kuin-jaksat-satasella ilta (-3)
On Syö-niin-paljon-kuin-jaksat-satasella ilta ja telkkarissa on urheilua ja olet värjännyt kasvosi oman joukkueen väreissä (-10)

ILTA ULKONA KAVEREIDEN KANSSA:
Menet ulos kaverin kanssa (-5)
Kaveri on onnellisesti naimisissa (-4)
Tai vannoutunut poikamies (-7)

ULKONA HÄNEN KANSSA:
Viet hänet elokuviin (+1)
josta hän pitää (+4)
ja sinä inhoat (+6)
Sinä pidät elokuvasta (-2) 
Jonka nimi onkin PsychoKiller 4 (-4)
ja kertoo ihmissyöjäzombeista (-9)
vaikka olitkin väittänyt sen olevan dokumenttielokuva (-15) 

SINÄ ITSE:
Kehität näyttävän kaljamahan (-15)
Kehität näyttävän kaljamahan, mutta työstät sen pois (+10)
Kehität näyttävän kaljamahan ja siirryt käyttämään lökäfarkkuja ja Hawaii-paitoja (-30)
Sanot, "Entäs sitten? Sinullakin on!" (-800)

SUURI KYSYMYS:
Hän kysyy "Olenko mielestäsi paksu?"
Viivyttelet vastauksen kanssa (-10) 
Vastaat, "Mistä kohtaa?" (-35)
Kaikki muut vastaukset (-20)

KOMMUNIKOINTI:
Hän haluaa keskustella jostain ongelmasta
Kuuntelet, ja onnistut näyttämään siltä että välität (0)
Kuuntelet yli 5 minuuttia (+1)
Kuuntelet yli 30 minuuttia, katsomatta samalla telkkaria (+100)
mutta olitkin nukahtanut (-20)


- Suliskunkku Santtu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti