keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Alakatzam!

Morjes!

Mitä eroa on kamelilla ja insinöörillä? - Kameli selviää viikon juomatta! Toki opiskelijana tuo juomapolitiikka tuottaa rahallista päänvaivaa. Kuinka yhdistääkään sallitut aineet budjettiimme? Diskonttaamalla saadun hyödyn "pään sekaisin laitosta" tänään (20-40 e ilta poikii vain lisäkustannuksia seuraavalta päivältä), huomaamme asian olevan taloudellisesti huomattavan kallista. Mutta jos otamme sosiaaliset paineet, että sosiaalisen tapahtuman kokonaisuutena huomioon (uusien kaverisuhteiden luominen ja entisten syventyminen - olettaen, ettet ole kusipää ihminen) - huomaamme rahallisten asioiden kilpailevan sellaisten asioiden kanssa joita ei voi rahalla saada. Kuten hyvä ystävämme sanoisi: "Kerta kiellon päälle!"

Niukka opiskelijabudjettimme takia kaivoimme kaappiemme perältä viimeisetkin homeiset leivänmurut, hyönteiset (proteiinia pitää saada) ja muun jollain tavalla hyödyllisesti käytettävän esiin. Kokonaisen päivän aterioihin kului rahaa 2,25€ per naamavärkki. Ylitimme itsemme. (Johtuisiko "ruuan laatu" -riman alittamisesta vai kaapin perältä löytyvien löytöjen ansiosta). Tämän päivän ruokailuun sisältyi kaurapuuro, kouluruokailu, kasvis-soijarouhe-nuudelikeittoa sekä tulevien aikojen investointeja, jolloin päivän saldoksi muodostuu n. 6€ per naamavärkki.

Olen huomannut, että Santtu on ketsupin ystävä. Päivän tavoitteenani onkin tutustuttaa Santtu itämaiseen ketsuppiin: Sweet & Sour -kastikkeeseen. Huhhuh kun on hyvää!

Kävimme tänään kiivaan ruokapöytäkeskustelun koulussa. Juttelimme tunnustusten.luola.net:stä. Järkyttävä sivusto. Yritämme säilyttää uskomme siihen, että on olemassa ihania ihmisiä, vilpittömiä sellaisia, kehen voi luottaa. Tämän älynystyröitä ja omantuntoa kutittelevan keskustelun jälkeen, tein itselleni mini-lupauksen, etten muuttuisi koskaan ko. ihmiseksi.



Seuraava video kuvaa meidänkin asunnossamme vallitsevaa valtataistelua.

Enjoy!












Stay tuned or... don't stay!

-Party Laury

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti