maanantai 25. helmikuuta 2013

Viikon nettilinkki!

Tässä olisi pitkästä aikaa viikon nettilinkki! Seuraava pätkä löytyy Teppo M.:n  aikoinaan kirjoittamasta blogista "100 naista". Pari sanaa blogista: Blogin idea on siis se, että Teppo lyö kaverinsa kanssa kymppitonnista vetoa, että pystyy kaatamaan sata naista vuodessa ja seuraa edistymistään sitten blogissaan. Blogi tosin on jo pari vuotta vanha, mutta silti sieltä löytyy kaikille teille kyltymättömille pelimiehille hyviä pohdintoja naisista ja elämästä yleensä (tämä siis ei syy miksi me tätä luetaan). Seuraavassa nyt pätkä blogista, jossa Tepi avaa hieman naisten ajatusmaailmaa. (Feministit silmät kiinni):

"Annan hyvin yksinkertaisen esimerkin tosiasiasta, jonka jokainen nainen tietää, mutta joka jostain syystä on useimmille miehille tuntematon. Kyse on alkuperäisen ongelman ja toisen asteen tunneongelman välisestä suhteesta. Miehen kannalta tärkeää olisi ymmärtää, että ongelmiaan valittava nainen ei koskaan ensisijaisesti etsi ratkaisua. Naisen todellinen ongelma ei ole ongelma, josta hän puhuu vaan kyseisen ongelman aiheuttama negatiivinen tunnereaktio eli toisen asteen ongelma. Tätä toisen asteen ongelmaa nainen hoitaa puhumalla alkuperäisestä ensimmäisen asteen ongelmasta.
Tätä asiaa ei voi kylliksi korostaa. Ensimmäisen asteen reaalimaailman ongelmalla on merkitystä vain siltä osin, kuin se aiheuttaa toisen asteen tunnetason ongelman. Jos nainen esimerkiksi lyö naulan vinoon hän saattaa kokea itsensä riittämättömäksi ja huonoksi ihmiseksi, koska ei pystynyt suorittamaan kunnolla niinkään yksinkertaista tehtävää kuin naulan seinään suoraan lyöminen. Suoristamalla naulan ja lyömällä sen pohjaan naisen puolesta, mies vain vahvistaa naisen riittämättömyyden tunnetta ja näin pahentaa tilannetta vaikka luuli olleensa avuksi. Mies ei voi myöskään opettaa naiselle parempaa lyöntitekniikkaa, koska myös se lisää naisen sisäistä epäonnistumisen tunnetta. Jos mies luulee vinoon menneen naulan olevan ongelma, riita on lähes väistämätön. (Tästä täysin poikkeava, mutta ulkoisesti samanlainen tilanne on tapaus, jossa pelinainen kaataa miehen esiintymällä avuttomana naulaajana. Tällöin tunteista puhumisen voi korvata urhoollisella naulaustapahtumalla ja pienellä iltapäiväpanolla.)
Kun paperikone pysähtyy yllättäen ja tehdas seisoo aiheuttaen miljoonien eurojen tappiot tunnissa, miehet pyrkivät ratkaisuun etsimällä pysähdyksen syyn, korjaamalla tilanteen ja käynnistämällä koneen uudestaan. Jos valvomossa työskentelisi pelkästään naisia, he lähtisivät ensi töikseen kahvihuoneeseen purkamaan sitä, minkälaisia tunteita tämä yllättävä stressitilanne heissä aiheuttaa.
Kotona paperi-insinööri sitten kuulee, että vaimolla on ollut kamala päivä, sillä Maiju oli sanonut Terhille ettei Riitta ollutkaan kertonut Jonnalle sitä, mitä hän oli Terhille luvannut. Miehen tyypillinen virhe tilanteessa on pyrkiä ymmärtämään, mistä ongelmassa on kysymys (joka on jo sinänsä mahdoton tehtävä) ja löytämään sitten ongelmaan ratkaisu. Paitsi mahdotonta suorittaa, tämä on myös täysin turhaa!
Paperi-insinöörin vaimon ongelma ei ole pahan olon alkuperäinen, kieltämättä hieman hämäräksi jäävä syy vaan paha olo sinänsä. Jos mies valtavin ponnistuksin todella onnistuu ratkaisemaan alkuperäisen ongelman, tilanne vain pahenee. Jollain järkensä hämärällä reuna-alueella nainen oivaltaa ettei hänellä ole enää perusteltua syytä olla kiukkuinen ja tämä kiukun perusteen poisvienti kiukun yhä ollessa läsnä turhauttaa naista entisestään. Lopulta turhauma purkautuu eräänlaisena hysteerisenä kiljumisena.
Todelisuudessa naisella on ainoastaan tarve kertoa jollekulle tunteistaan. Jos mies vain onnistuu näyttämään joltisenkin kiinnostuneelta ja empaattiselta, hänen ei pidä tehdä mitään muuta. Purettuaan mielensä nainen toteaa: "huh, kylläpä helpotti". Edes tämä räikeän selvä vihje siitä, että nainen halusi vain puhua ei auta miehiä ymmärtämään, mitä tapahtui. Ehkä se johtuu siitä, että naisen pälätys on jotenkin turruttanut miehen kyvyn tehdä loogisia johtopäätöksiä. Jos me miehet pitäisimme päämme kiinni, naisen vaahdotessa tunteistaan ja ajattelisimme sen aikaa vaikka työasioita, saisimme keskimäärin niin paljon useammin piparia, että se näkyisi syntyvyystilastoissa asti.
Kuka tahansa nainen on milloin tahansa valmis selittämään tämänkin tosiasian kenelle tahansa kiinnostuneelle miehelle. Ei toki (edes) näin lyhyesti ja täsmällisesti, mutta oleelisilta osiltaan kuitenkin täsmälleen saman sisältöisenä. Siitä huolimatta tämäkin nimenomainen väärinkäsitys sukupuolien välillä aiheuttaa maassamme päivittäin tuhansia katkeria yhteenottoja."
Tämä ei siis edusta blogin virallista kantaa, mutta siinä vähän osuvaa (tai ei osuvaa) pohdintaa iltojenne iloksi! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti