tiistai 22. tammikuuta 2013

Uusi vuosi uudet kujeet uudet lupaukset uudet elämänasenteet ja uusia juttuja!

Kuten meillä on aina tapana vetää kaikki yli, vedimme myös joulutauon yli! Yli neljä viikkoa hei! Aivan mielenvikanen joulutauko!

Mutta kuten jo otsikko antoi ymmärtää, niin vuosi on vaihtunut ja myös blogimme uudistuu myös! Viikkohaasteet ovat historiaa, ja koitammekin viihdyttää teitä molempia lukijoitamme jollain muulla tavalla!

Joululoma meni rauhallisissa merkeissä. Lauri vietti lomaa kotikonnuilla savon sydämessä, ja Santtu käväisi aiheuttamassa hämmennystä omalla ulkonäöllään etelän lämmössä. Putousta lainaten Santtuhan näyttää siltä, kun hänelle oltaisiin tehty sukupuolenvaihtoleikkaus, mutta kukaan ei tiedä kumpaan suuntaan. Roustauskisa alkakoon!

Viime viikolla päästiinkin jo taas opiskelijaleämän pariin! Pienenä poikana jo silmät kiiluen katsoimme vanhemmilta salaa Amerikan mantereelta opiskelijaelämästä elokuvia. Halusimme samaa. Nyt saimme mahdollisuuden osallistua Beerpong Championship 2013 kilpailuun. Suut vaahdoten otimme tämän haasteen vastaan ja aloimme harjoittelemaan. Pöydän puuttuessa pidimme harjoitusotteluita vastakkain olohuoneen lattialla ja lopputuloskin oli täysin samalla tasolla lisätessämme peliimme panoksia brändyn kanssa. Loppujen lopuksi kisapäivä saapui. Kuusitoista joukkuetta, oman koulun maine pelissä. Peli pelin jälkeen itseluottamuksemme kasvoi kunnes pääsimme semifinaaleiden kautta finaaliotteluun. Indecs vs Boomarit. No turpaanhan sieltä tuli niukasti. Vittu.


Muutama sana Santun lomasta:

Niin joo käväsin siis Thaimaassa. Reissusta sen verran, että kun porukan naisväki oli innokas ottamaan kuvia jokaisesta ateriasta mikä syötiin, niin minä otin sitten lopuista aterioista kuvat, mistä naiset ei ottaneet. Tässä vähän kuvasatoa reissusta!

Vanha kunnon big mac ateria vielä ilman hampurilaista tosin! 

Kokeilin myös paikallista herkkua, Samurai pork tjms. ateria hässäkkää
höystettynä kahdella deluxe juustohampparilla! Ei kokeilun arvoinen
ateria.

Noni nyt päästiin asiaan! Löysin elämäni rakkauden Burger Kingistä!
Triple Whopper ateria! Vähän reilut 1500 kaloria ja maha täyteen! Maku-
nautintona aivan ykkösluokkaa!!!!

Luojan kiitos löytyi Bangcockista vielä BK ja pääsin maistamaan elämäni
rakkautta vielä toistamiseen! Oikeesti Burger King Suomeen kiitos!













































































Tätä herkkua en syönyt... Kuva on muuten vain mielestäni hauska.
Kuva on siis Bang-a-cockin yhdeltä kuuluisimmalta baarikadulta,
Soi Cowboylta! 






















Reissussa tuli siis syötyä myös oikeeta ruokaa, eikä aina vaan paistettua riisiä jonkun kinkun kera...

Ja liibalaaba! Nyt tulee tärkeä tieto, jonka minä (Lauri) haluan jakaa eteenpäin teille. Esitän teidät seurapelille Vaasalainen jääpalapeli:

Tarvikkeet:
Jääpaloja
Hyvää seuraa

Pelin tarkoitus: Otetaan jääpala suuhun ja annetaan toiselle suusta suuhun:) Variaatiotakin löytyy, esim. seurapelinä. Se, jonka suuhun jää sulaa, joutuu ottamaan shotin. Suosittelen pelaamaan ringissä ja mielellään seurassa, jossa on tyttöjä. Tosipelaajat voivat ottaa myös lapsena pelatun Twisterin mukaan leikkiin, jolloin suusta suuhun aktiviteetin toteuttaminen vaikeutuu huomattavasti!

Talviterveisin!
Santtu ja Lauri!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti